Rooman valtakunnan kultaisista kunnian ja loiston päivistä on tuhansia vuosia aikaa, mutta siitä huolimatta sen niin yhteiskunnalliset kuin kulttuurisetkin vaikutukset näkyvät yhä nykypäivän modernissa maailmassa monellakin tavalla. Toisaalta kuilu menneen ja nykyisyyden välillä on aikamoinen, ja esimerkiksi Rooman valtakunnassa perin arkipäiväistä jokamiehen huvia olleiden gladiaattoriareenoiden raakuus ja väkivaltaisuus tuntuvat nykyään pelkkänä ajatuksena suorastaan järkyttäviltä, ja niitä viihteenä pitäneet ihmiset näyttäytyvät täysin raakalaismaisina hirviöinä.

Kerran oli kuitenkin aika, jona gladiaattorin uralle syystä tai toisesta ajautuneet miehet elivät epävarmaa, raskasta ja pelottavaa elämää, johon kuuluivat henkisesti ja fyysisesti raskaat taistelut, jatkuvat vammat ja kivut, epätietoisuus tulevasta, ja alituinen valmistautuminen mahdolliseen kuolemaan. Toisaalta parhaat taistelijat olivat kunnioitettuja ja pelättyjä, jopa eläviksi legendoiksi nousseita sankareita, joista osa onnistui lopulta lunastamaan vapautensa, ja elämään loppuelämänsä ilman orjuuden kahleita. Suunnaton rohkeus oli epäilemättä tarpeen gladiaattorin uralla, ja siksi ei olekaan ihme, että nuo pelätyt, toisaalta ihaillut ja toisaalta säälitytkin ihmispoloiset näyttäytyvät tarunhohtoisina sankareina vielä meidänkin silmissämme. On hyvin ymmärrettävää, että peliyhtiö Playtech on halunnut omistaa gladiaattoriteemalle kokonaisen peliautomaatin, jossa yhdistyvät nautittavalla tavalla jännittävä kasinopelaaminen, sekä kiehtova ja mystinen historiallinen taisteluteema. Historia-aiheisilla sloteilla on suuri ja uskollinen fanijoukko, joka erityisesti nauttii voidessaan uppoutua tositapahtumiin perustuviin, vahvoja tunteita herättäviin slotteihin samalla, kun avaa onnettarelle mahdollisuuden palkita pelihetki avokätisesti eri kokoisilla voitoilla. Gladiator: Road to Rome slotin parissa molemmat aspektit tarjoilevat taatusti parastaan.

Pelin perusteet

Suhteellisen uusi Gladiator: Road to Rome on viisirullainen 25 voittolinjan slotti, joka tosimielellä ja lähes verenmaku suussa pelaavien iloksi sisältää myös progressiivisen jackpotin. Niinpä parhaimmillaan slotin parissa vietetty mukava pelihetki voi johtaa jopa melkoiseen elämänmuutokseen, mikäli satumainen jättipotti sattuu osumaan omalle kohdalle. Pelin verenvuodatusta ja hurjia taisteluja todistavat areenat ja grafiikat ovat napattuja Ridley Scottin kuuluisasta menestyselokuvasta Gladiator, jonka nähneille pelin visuaalinen maailma tuntuukin jo ennestään nähdyltä ja hyvin tutulta. Pitipä elokuvasta tai ei, tarjoaa Gladiator: Road to Rome runsaasti nautittavaa peliviihdettä ja jännitystä kenelle tahansa pelaajalle.

Perustoiminnoiltaan slotti on helposti lähestyttävä: panostason säädöt kuntoon + ja -painikkeista, Max bet -painikkeella heti täydellä höyryllä ja maksimipanoksella liikkeelle, Autoplayn avulla vaikka jalat pöydälle ja kylmä juoma käteen, kun kone pelaa automaattisesti hallitun määrän kierroksia halutuilla panoksilla ilman taukoja. Spin-painikkeella rullat hyrähtävät käyntiin, ja jännittävä ja sykettä mukavasti nostava matka halki Rooman valtakunnan hurjimpien taisteluareenoiden voi alkaa. Tässä pelissä ei voi valita haluamiaan voittolinjoja, vaan kaikki mahdollisuudet ovat joka kierroksella aktiivisina, ja symbolirivi luetaan vain vasemmalta oikealle.

Halutessaan gladiaattoreiden parissa voi lämmitellä myös muutaman ilmaisen harjoituskierroksen maksuttoman ja riskittömän demo-toiminnon avulla. Näin pelin tunnelma, toiminnot ja symbolit tulevat mukavasti tutuiksi, mikä varmasti ainakin jossain määrin parantaa suuremman voiton mahdollisuutta.

Gladiator: Road to Rome slotin keskimääräiseksi palautusprosentiksi on ilmoitettu ehkä yllättävänkin maltilliset 95.5.

Symbolit ja erikoistoiminnot

Pelin arvokkain symboli on luonnollisesti itse gladiaattori, joka ilmestyessään kahtena kappaleena voittolinjaan kertoo panoksen viidellä, ja kun pelaaja saa pyydystettyä näkyviin viisi taistelijaa, on tuloksena varsin mellevä 1000-kertainen voitto. Seuraavaksi arvokkaimmat symbolit ovat Commodus ja Lucilla, jotka tarjoilevat myös kahden symbolin yhdistelmävoittolinjoja samoilla määreillä kuin gladiaattorikin. Myös niiden maksimivoitot ovat varsin mukavat: 500-kertainen ja 375-kertainen voitto.

Myös Proximo ja Tigris -symbolit ratsastavat areenalle varsin mukavat voitot tarjottavanaan kertoen pelaajan asettaman panoksen 25-250 kertaa. Mukana ovat myös pienempiä voittoja tuovat pelikorttisymbolit 9, 10, J, Q, K ja A. Luonnollisesti Gladiator: Road to Rome slotissa on mukana myös wild-symboli, joka itseoikeutetusti on gladiaattori. Wildinä toimiessaan se vaihtaa väriä, ja voi korvata minkä tahansa muun symbolin paitsi scatterin. Scatterina puolestaan toimii ristissä päällekkäin olevat miekka ja kirves, joka vähintäään kolmena kappaleena ilmestyessään laukaisee pelaajan käyttöön Colosseum -ilmaiskierrokset. Peli tarjoilee bonustoimintona myös ”suojelusta” ja erilaisia keinoja selviytyä edessä olevista hurjista ja vaarallisista haasteista. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmaiskierrokset, extrawildit, extrascatterit sekä voittojen monistajat. Apukeinot ovat totisesti tarpeen, sillä luvassa on runsaasti täpäriä tilanteita, miekan kilinää, kilpien kolinaa ja mahdollisesti verta vuotavia haavoja, ennen kuin taistelu on voitettu ja pelaaja voi poistua areenalta joko onnellisena voittajana, tai vaihtoehtoisesti taskut tyhjinä ja ylpeys nujerrettuna, mutta toki silti yhtä mukavaa pelikokemusta rikkaampana.

Pelin arvokkain bonustoiminto on kuitenkin Gladiaattori Bonus, joka aktivoituu kun kolme kypäräsymbolia lävähtää esiin rullille 2, 3 ja neljä. Eri kokoisia voittoja tarjoileva peli palkitsee joka kerta ilmestyessään, ja kaikkein onnekkaimmille, yhdeksän kultaisen kypärän esiin saaville pelaajille on luvassa tähtitieteellinen jackpot-voitto.

Grafiikat ja ulkoasu

Gladiator: Road to Rome seuraa taattua ja tuttua Playtech-linjaa. Animaatioiden ja grafiikoiden laatu on erittäin korkeatasoista, ja tunnelma rakentuu hienosti aidoksi ja kokonaiseksi teemaa tukevien yksityiskohtien ja mahtipontisen taustamusiikin avustuksella. Hienosti Gladiator-elokuvan tapahtumia elävöittävä ja jatkava peli kasvattaa Russell Crowen tähdittämän elokuvan luontevasti netin kasinomaailman puolelle, ja teokset kulkevat hienosti käsi kädessä etenkin aihepiirin suurimpia faneja hemmotellen.

Yhteenveto

Playtechin Gladiator: Road to Rome slot jatkaa hienosti viihdemaailman teemoista aiheitaan ammentavien kolikkopeliautomaattien kunniakasta sarjaa. Viihdyttävä, monelle elokuvasta tuttu teema ja maailma, yksinkertaiset mutta sopivasti bonuspeleillä maustetut toiminnot sekä kirsikkana kakun päällä huima progressiivinen jackpot muodostavat erittäin pätevän pelikokonaisuuden, josta jokainen saa irti jotakin omien toiveidensa ja mieltymystensä mukaan. Pelin parissa viihtyy varmasti jo pelkästään visuaalisen annin ansiosta, ja kukaan tuskin panee myöskään pahakseen sitä, että tarjolla lisäksi on parhaimmillaan jopa hengen salpaavia voittoja. Colosseum hiljenee, metalli kirskahtaa kun miekka tempaistaan tupestaan. Alkamassa on taistelu elämästä ja kuolemasta.